Keltaniemi

Hietamäen omistajia – huhujen perässä

 

Keltaniemen Hietamäen historia on kiehtonut minua siitä lähtien, kun ostimme vanhan tilan metsineen. Kuka siellä on asunut ja kuka rakentanut pitsihuvilaksi kutsumani kauniin, mutta jo ränsistyneen huvilan, josta kerroin aiemmassa tarinassani.

IMG_5385

Tuon ensimmäisen Keltaniemen tarinan jälkeen olen tehnyt hiljaista tutkintaa, kuunnellut tarinoita ja ottanut selvää, miten asioita voisi saada lisää tietoa. Huvila kun on kuulemani mukaan rakennettu nimenomaan huvilaksi, kesänviettopaikaksi, ja siksi sen historiaan ei pääse käsiksi kirkonkirjojen kautta.

Huhu, jonka mukaan pitsihuvilan olisi rakentanut tai oikeastaan sen hirret siirrättänyt Heinolan lähistöllä olleelta saarelta Heinolan apteekkari 1920-luvulla, piti tarkistaa. Heinolan historiikista löysin tiedon, että tuolloin Heinolassa olisi ollut apteekkarina Aleksander Dahlström, joka myös Werner Dahlstöminä tunnettiin, koko nimi kun oli Werner Aleksander Dahlström.

Werner Aleksander Dahlstöm oli naimisissa Jenny Olga Viktoria Collianderin kanssa ja he olivat pitsihuvilan ensimmäiset omistajat Hietamäessä. Näin huhupuheet apteekkarin omistamasta Hietamäestä olivat kuin olivatkin totta.

Huhupuheiden perusteella olen muovannut Hietarannan omistajista listan, joka menee näin:

  1. Ensin Hietamäki oli vain osa Ylätaloa
  2. Aaretti Hietamäki sai Hietamäen itselleen kuvernöörin päätöksellä 27.1.1911 ja lainhuudon siihen 12.9.1911
  3. 31.10.1916 Hietamäki on siirtynyt Werner Dahlstörmin ja vaimonsa Jennyn omistukseen.
  4. Vuonna 1929 kenraali Aarne Uimonen on ostanut tilan.
  5. Luultavasti 1930-luvun loppupuolella kenraali Aarne Sihvo on ostanut palan Hietamäkeä.
  6. Vuoden 1941 tienoilla Aarne Sihvo on saanut hallintaansa lisämaata.
  7. 12.6.1963 Aarne Sihvo on kuollut ja tilat ovat siirtyneet kuolinpesän hallintaan.
  8. Kuolinpesä on myynyt maat vuonna 2006 ja me ostimme tilat 2012.

 

Lähteet:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s