Ruotutorppa ja ruotusotilaan elon edellytykset

Ruotusotamies sai ruodultaan käyttöönsä asumuksen, torpan, jossa hän perheineen asui ollessaan ruodun palveluksessa ja jonka pieniä maita hän saattoi viljellä henkensä pitimiksi rauhan aikana.

Torppa ja muut rakennukset

Sotamiesasetuksessa määrättiin sotilastorpan asuinrakennuksen suuruudeksi 9×9 kyynärää eli noin 28 m², nykyisen pienen yksiön koko. Siellä pienissä tiloissa sotilaan usein monilapsinen perhe eli elämäänsä, lämmitti uunia, laittoi ruokaa ja lepäsi. Ilmeisesti asuinrakennukset olivat vielä 1780-luvullakin yleisesti savupirttejä.

Kesäisin tilan ahtauteen toi helpotusta aitta, joka sotamiesasetuksen mukaan oli 6×6 kyynärän, noin 12 m², suuruinen ja jonne osa perheestä saattoi majoittua. Muita sotilastorppaan kuuluvia rakennuksia olivat rehusuoja ja navetta, joiden pinta-alasta tai laadusta ei säädetty mitään. Saunaa torpissa ei ilmeisesti ollut, vaan ruotuperhe pääsi mahdollisesti kylpemään silloin, kun taloissa lämmitettiin sauna. Veden saanti oli kuitenkin turvattu, sillä varamiestorppien katselmuksista rykmenteille vuonna 1777 annetuissa ohjeissa korostettiin: ”Mahdollisuus kaivon käyttöön tai veden saantiin läheltä torppaa täytyy ottaa visusti huomioon.”

Ruotumiehen oli pidettävä rakennuksista hyvää huolta. Niiden korjaukset kuuluivat talonpojille ja niistä huolehtiminen oli yleensä jaettu siten, että kukin ruodun talo piti yllä yhtä rakennusta yksinään ja asuinrakennuksen kunnossapito oli jaettu osuuksiin. Aitojen ja ojien kunnossapidosta huolehti ruotumies.

Sotilastorpat rakennuksineen ja viljelyksineen sijaitsivat pääasiassa välittömästi toistensa läheisyydessä. Asuin- ja talousrakennukset sijaitsivat yleensä kylän tonttialueella ja ruotupellot kylän saroilla. Jos ruotusotilas oli saanut itse rakentaa itselleen torpan ja raivata pellon ja –niityt, ne sijaitsivat yleensä takamailla.

Viljelykset

Sotamiesasetuksen mukaan sotilastorpan viljelyksiin piti kuulua puolen tynnyrin kylvöä vastaava peltoala sekä pieni kaalimaa. Maiden oli oltava kasvukunnossa ja sotilas oli vastuussa, että ne olivat samassa kunnossa hänen lähtiessään torpasta. Maiden lannoittamisesta ja viljelystä vastasi ruotumies.

Niityn, jonka tarkoitus oli kasvaa heinää kotieläinten tarpeeksi, oli tuotettava heinää kahden kesäkuorman verran. Kesäkuorman on arveltu painaneen noin 128-153 kiloa ja talvikuorman puolet enemmän.

Metsän käyttö

Metsä oli kaikille maaseudun asukkaille välttämättömyys. Puuta tarvittiin lämmittämiseen, rakennuksiin, tervan ja pajahiilen valmistukseen. Siitä valmistettiin tarve-esineitä kotitarpeisiin, köysiaineeksi käytettiin niintä ja puiden lehdeksiä annettiin eläimille. Lannan jatkeeksi käytettiin havuja. Ruotusotilaille oli taattu oikeus käyttää ruotujensa metsiä omiksi tarpeikseen, tosin heidän oli hankittava siihen lupa ja he saivat ottaa puuta vain talonpoikien osoittamista paikoista. Usein hyväpuustoiset metsät sijaitsivat lähellä kylää ja sotilastorppien takamaiden metsät olivat vaatimattomampia. Kun 1700-luvun lopulta lähtien maattomien metsänkäyttöoikeus kiristyi, se toi mukanaan riitoja talonpoikien ja ruotusotilaiden välille.

Karja

Ruotusotilaan tärkein omaisuus oli karja. Yhden lehmän ruotusotilaat saivat usein jo pestautuessaan ja tästä heidän nautamääränsä nousi monesti kahteen. Nautoja ja muita eläimiä tarvittiin vetojuhdiksi sekä tuottamaan maitoa, lihaa, villaa ja vuotia ja ne olivat elintärkeitä peltojen lannoittajia. Lanta oli niin tärkeää, että sen hallinnasta jopa käräjöitiin.

Muista kotieläimistä tärkeimpiä olivat lampaat, joita ruotusotilailla oli tavallisesti kahdesta viiteen.

Ruotusotilaan muu omaisuus

Perunkirjat kertovat, että ruotusotilaiden kuolinpesissä ei juuri ollut käteisvaroja, sillä varallisuus – jos sitä oli – koostui irtaimistosta, jonka he mahdollisesti olivat saaneet perintönä tai olivat onnistuneet hankkimaan itselleen elämänsä aikana. Taloustavaraa ja huonekaluja ruotusotilasperheissä on ollut samoin kuin työkalujakin, tosin vain välttämättömään tarpeeseen. Vaatteet ovat olleet tavallisia pito- ja sänkyvaatteita ja työvälineet on perukirjoissa jaettu rautaisiin ja puisiin.

Sotamiesasetuksen määräykset heikkenivät 1700-luvun lopulle mentäessä ja lopulta niillä ei enää ollut suurta merkitystä. 

Lähde: Ruotsinajan lopun ruotuarmeijan miehistön sosiaalinen ja taloudellinen asema Satakunnassa, Jari Niemelä, Suomen historiallinen seura 1990