Isälinja · Y-DNA · Yleinen

Isälinjani Kerimäeltä

Isäni oli Kerimäen Sairasia, vaikka hän itse olikin syntynyt Ähtärissä Etelä-Pohjanmaalla. Isälinjani oli siirtynyt Itä-Suomesta lännemmäksi 1800-luvun loppupuolella, kun isäni isänisä Frans Edvin Paavonpoika Sairanen (1878 – 1941) oli tullut Savonlinnasta Alavudelle puotipuksuksi serkkunsa Albin Sairasen kauppaan.

Tunsin isäni sukua huonosti, sillä isänisäni Olavi (1907 – 55) oli kuollut ennen syntymääni ja hän oli ollut vanhempiensa ainoa lapsi. Isäni ei kertonut omasta isästään mitään, hänen olemassaolostaan oli muistuttamassa vain yksi valokuva kirjahyllyssä. Isäni kuoltua tutustuin vähän paremmin isoisääni, kun löysin isäni jäämistöstä tietoa isäni isästä Olavista.

Vuonna 2016 julkaistiin Sairanen -nimisten sukukirja. Isäni oli ennen kuolemaansa innostunut sukututkimuksesta ja varmasti häntä kiinnosti myös omat juurensa, kun hän aktiivisesti alkoi toimia tuon sukukirjan toteuttamiseksi. Valmista kirjaa hän ei ehtinyt nähdä, sillä ruokatorven syöpä ehti hänen kohdallaan maaliin ennen kirjaa.

Sairanen suku Savo-Karjalasta -kirja
Sairanen -nimisiä sukuja on paikannettu Kerimäen lisäksi Johanneksessa, Luumäellä, Parikkalassa, Rantasalmella ja Säämingissä.

Tuota kirjaa olen mielenkiinnolla tutkinut, etenkin kun minulla on käytössäni veljeni Y-DNA -testin sekä serkkutestin tulokset. Kovin vähän on Sairasista otettu DNA-näytteitä enkä ole osannut kohdistaa serkkuosumiakaan isäni mieslinjaan. Nyt siihen tulee toivottavasti parannus, kun Sairasen sukuseura on kiinnostunut tutkimaan sukua myös DNAsta. Siihen veljeni Y-DNA111 ja siitä teettämäni Big-Y antavat mahtavat lähtökohdat – ainakin omalle isähaaralleni.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s