mtDNA T1a1 Pohjanmaalla

T1a1 – Pedersören Läpplaxin Norrbystä

Kesäkuussa 2019 sain äitilinjaisen osuman, joka aluksi vaikutti kaukaiselta, sillä äitilinja näytti menevän Loimaalle ja Kurkijoelle. Sitten innostuin, kun Kurkijoelle äitilinja oli tullut Teerijärveltä. Pohjanmaan haaraa siis! T1a1-osumani vanhimmaksi tunnetuksi esiäidiksi oli merkitty Anna Caisa Larsdotter, syntynyt Pedersöressä 1780. Aviomieheksi oli merkitty Teerijärvellä 5.9.1780 syntynyt Mats Vitsjö. Tätä lähdin tutkimaan. Geniin olin jo aiemmin perustanut… Jatka lukemista T1a1 – Pedersören Läpplaxin Norrbystä

mtDNA T1a1 Pohjanmaalla · Yleinen

T1a1 haplon tutkiminen

Sain keväällä 2011 tietää oman mtDNAhaploni olevan T1a1. Tuolloin suomalaisia osumia minulla oli vain kaksi, joiden perusteella oli vaikea lähteä ymmärtämään yhtään mitään. Vuosien kuluessa osumia on tullut lisää, nyt maaliskuussa 2019 niitä on 695 kappaletta, joista suurin osa on Euroopassa, jonkin verran Amerikoissa ja vajaat 30 Suomessa. Näistä Suomen osumista olenkin jo kertonut, että… Jatka lukemista T1a1 haplon tutkiminen

mtDNA T1a1 Pohjanmaalla

T1a1 ja Kruunupyy

FamilyTreeDNA näyttää minulle listan henkilöistä (osumani), jotka kuuluvat kanssani samaan mtDNA T1a1 haploon. Jokainen listan henkilö on voinut ja saanut laittaa näkyviin oman vanhimman tunnetun esiäitinsä eli ylämummonsa nimen, syntymäajan ja -paikan. Ihmiset ovat tutkineet tai merkinneet näitä ylämummoja tietojensa ja taitojensa mukaan; jonkun ylämummo on syntynyt 1900-luvulla ja toinen on onnistunut tutkimaan äitilinjaansa jopa… Jatka lukemista T1a1 ja Kruunupyy

mtDNA T1a1 Pohjanmaalla

T1a1 – Evijärvi Enaperä – Marian jälkeläisiä

Maria Heikintytär Enaperä oli Marketta Heikintyttären ja Heikki Joosepinpojan vanhin tytär. Hän syntyi Evijärven Enaperässä 1663 ja avioitui Teerijärvelle Johan Olofinpoika Widjeskog-Svartsjön (1661-97) kanssa. He saivat neljä yhteistä lasta ennen Johanin kuolemaa 1697, joka vuosi tunnetaan nälän aiheuttamista suurista kuolinmääristä. Maria Heikintyttärellä ja Johanilla oli vain yksi tytär, vuonna 1689 Teerijärven Kortjärvellä syntynyt Maria (1689-1773).… Jatka lukemista T1a1 – Evijärvi Enaperä – Marian jälkeläisiä