Suku Sirviö

Sirviöt ja I1-haplo

Kaksi vuotta sitten pohdin Sirviön suvun asutusreittiä Kainuuseen. Loppusyksystä 2022 teetin lähipiirini Sirviölle BigY:n ja tuloksen saatuani etsin vähän laajemmin tietoa I-haplosta ja lähipiirini Sirviön reitistä 1700-luvun Sotkamoon.

I1 haplon alkuperää

I1-haplon mieslinjan reitti Adamista ja Afrikasta Suomeen.
Kuva: FamilyTreeDNA

Ahti Kurrin nettisivuilta luin, että I1-haplo on läntinen haploryhmä ja sen arvellaan syntyneen Pohjois-Ranskassa, josta se on Tanskan ja Ruotsin kautta saapunut Suomeen jo ennen ajanlaskun alkua. Suomessa sen valta-aluetta ovat läntiset ja eteläiset rannikkoseudut sekä Häme, joten oli pienoinen yllätys, kun Sirviöt olivat I1-haplon miehiä Savosta.

Savolainen I1-haplo

Maaliskuussa 2022 Ari Kolehmainen piti esitelmän savolaisten geneettisistä isälinjoista ja siellä vilahtivat myös Sirviöt osana pientä savolaisten I1-haploryhmää. Savolaiset isälinjat ovat Kolehmaisen mukaan pääosin, noin 93 prosenttisesti, idästä Uralilta Savoon matkanneita N-miehiä ja vain noin 6 prosenttia Savon testatuista kantasuvuista on lännestä Suomeen tulleita I1-miehiä.

Sirviöt kuuluvat Kolehmaisen mukaan I1-haplon savolaiseen pääryhmään I-Y8954, johon kuuluvat lähes kaikki savolaiset I1-haploiset suvut. Tuo haplo on FTDNAn aika-arvion mukaan syntynyt 1250-luvun tienoilla ja Kolehmaisen mukaan sen juuressa ovat Ihalempiset (nyk. Lempiset), jonka nimen hän arvelee syntyneen jo 1200-luvulla. Sirviöt ovat juuressa olevan Ihalempisen myöhemmin syntynyt haara.

Savoon I1-miehet ovat Kolehmaisen mukaan tulleet Hämeestä suunnilleen 600-700-luvuilla ja asettuneet Saimaan-Laatokan välimaastoon. Siellä haplo on hajaantunut kahtia, kun toinen osa on matkannut Karjalaan (aika-arvio 1300-luku) ja toinen on jäänyt Savoon. Savosta läheiseni Sirviöt ovat matkanneet kohti Pohjois-Suomea, jossa luultavasti ovat olleet jo 1500-luvulla.

Täydennetty haplopuu (BlockTree)

FTDNAn aika-arvion mukaan noin 1450-luvulla on syntynyt I1-haploon mies I-Y36138, jonka jälkeläisiä ovat kaikki alla olevassa kuvassa näkyvät BigY-testatut miehet. Olen korvannut kuvassa alunperin olleet osumien nimet näiden vanhimmilla tunnetuilla esi-isillä ja näiden kotipaikoilla ja saanut siten selkeämmän kuvan siitä minne I-Y36138:n jälkeläiset ovat myöhempinä vuosisatoina matkanneet. Kuvasta voi päätellä, että kaikki haarat ovat jossain vaiheessa lähteneet Saimaan-Laatokan väliseltä alueelta kohti Pohjois-Savoa ja Kainuuta. Poikkeuksena Kokkolasta 1700-luvulla löytyvä Kuhlman, jonka haplo ja tarina tulee vielä tarkentumaan lisäosumien myötä.

Kuvan tiedot ovat suuntaa-antavia, sillä yhteisten esi-isien elinajat ovat laskennallisia arvioita ja vanhimpien tunnettujen esi-isien tietoja en ole tarkistanut kirkonkirjoista.
Kuva: FTDNA

Kuvan keltaisiin ’laatikoihin’ olen koonnut tietoja FTDNAn DiscoverTM antamista aika-arvioista siitä, milloin kyseisten haplojen osumien yhteinen esi-isä on elänyt. Sen perusteella esim. kuvan vasemmassa laidassa olevien Nevalaisen ja Kortelaisen yhteinen esi-isä I-BY202300 on elänyt noin 1450-luvulla.

Sirviöiden haara

Sirviöiltä on läheiseni lisäksi olemassa neljä BigY-testiä ja näiden perusteella kaikki ovat saman, noin 1500-luvulla eläneen kantahaplon miehen I-Y136279 mieslinjaisia jälkeläisiä.

  • I-FT121299 on kantahaplon jälkeläinen, joka on syntynyt aika-arvion mukaan noin 1550-luvulla.
    • Hän on Henrik Sirviön (s. 1691), Juho Pekanpoika Sirviön (s. 1710) ja I-Y40188:n yhteinen esi-isä.
    • Henrik ja Juho Pekanpoika tulevat uusien osumien myötä saamaan vielä tarkemmat esi-isät ja mahdollisesti jopa omat haplot.
  • I-Y40188 on kahden osuman yhteinen esi-isä, joka aika-arvion mukaan on syntynyt noin 1850-luvulla. Osumat ovat kuitenkin löytäneet yhteisen esi-isän, joka on sotkamolainen Johan Sirviö (1661-1729).
  • Sonkajärvellä 1600-luvulla syntyneen Pär Henriksson Sirviön haara ei ole vielä tarkentunut kantahaplosta ja odottaa lisäosumia.

Mielenkiintoista on, että kaikkien kolmen eri haplohaaran jälkeläisten sukunimi on Sirviö. Kertooko se siitä, että jo 1500-luvun kantaisä on ollut nimeltään Sirviö? Ainakin ylemmän kuvan perusteella I-Y136279 Sirviöiden rinnakkaishaarojen jälkeläisillä on eri sukunimet.

Ja onko se ollut hän, Sirviöiden yhteinen, 1500-luvulla elänyt esi-isä, joka on jättänyt taakseen Savon järvialueen ja matkannut kohti pohjoista? Ainakin hänen kaikki testatut mieslinjaiset jälkeläisensä löytyvät 1600-1700-lukujen vaihteessa Pohjois-Savon ja Kainuun rajamailta.

Nimikirjan kertomaa

Sirviö nimen alkuperää.
Kuva ja lähde: Joka kodin nimikirja, sukunimet; Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala, Otava 1988

Geenitesti ei kerro onko Sirviöden mieshaaroja enemmänkin, mutta nimikirjan mukaan Sirviöitä on geenitestattujen haarojen lisäksi asunut varhain mm. Kärsämäellä, Oulussa ja Juuassa. Etelämpää Sirviöitä on löytynyt Kiteeltä ja menetetyn Karjanlan puolelta Hiitolasta.

Lähteet:

  • Joka kodin nimikirja, sukunimet; Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala, Otava 1988
  • Ahti Kurri, https://www.kurrinsuku.net/7
  • FTDNA – FamilyTreeDNA.com
  • Ari Kolehmainen, esitelmä netissä maaliskuussa 2023
  • Kuvissa olevien yhteisten esi-isien elinaika-arvion etsimiseen käytin FTDNAn uutta DiscoverTM toimintoa
  • Kuvien osumien nimien tilalla tiedot heidän vanhimmista tunnetuista esi-isistään ovat heidän itsensä ilmoittamista tiedoista ja Finland DNA-projektista, joita tietoja täydensi Geni.com – tiedot voivat sisältää virheitä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s